XContest kerhoranking voitto Kalajoen Ilmailukerholle

Klikkaamalla kuvaa siirryt kerhomme XContest 2019 tulossivulle.

Kun WhatsAppissa pärähtää viesti jossa lukee “Hyvä me!” niin tietää että virallista postia on tullut.

Vuosi 2019 osoittautui kilpailuhenkiseksi ja toinen toistaan pidempiä matkalentoja alkoi kertyä XContestin tuloslistalle. Moni liitäjä rikkoi omat ennätyksensä mitä tulee sekä matkan pituuteen että kestoon. Kauden keskivaiheilla ei mikään enään tuntunut mahdottomalta ja kentälle lähdettiin yhä vain vaativampaan keliin.

Kovatuuliset päivät ja eräiden pilottien kova tahtotila ruokki ennätysten rikkoutumista yhä uudestaan ja uudestaan. Mukaan mahtui myös kaksi uutta suomenennätystä, joista toinen kuitenkin ehti olla voimassa vain vähän yli tunnin ennen kuin se armotta pyyhkiytyi ennätyslistan kakkoseksi.

 

Pekka Raudaskosken 350km lento.

 

Pekka Raudaskosken eeppisen pitkät lennot alkoivat houkutella myös vierailevia pilotteja EFYLin hinausjonoon.

Monen ennätysyritys jäi kuitenkin haaveeksi.

 

 

 

Kun kilpailukausi sitten loppui ja tulokset lyötiin lukkoon, löytyi pieni mutta innokas joukkomme tuloslistan kärjestä. Ilman Pekan huimia lentoja emme komeilisi tuloslistan kärjessä. Mutta ilman osallistuvaa joukkoa ei Pekkakaan olisi päässyt ennätyslentojaan toteuttamaan.

Yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen ja kannustaminen tämän mahdollistivat. Hyvä me! Ensi vuonna sitten lisää.

Pytinki tuodaan kerhon pikkujouluihin kaikkien halukkaiden ihmeteltäväksi.

Kerhon 2019 XContest tulossivu: Lue lisää…

 

Leave a Reply