Linja yksi, auto valamis…

63 osallistujaa leiriviikon aikana. Kuumaa, hikistä ja pölyistä touhua hinausuran reunalta. Kolme hinuria kiskoi kahdella hinausköydellä lentäjiä ylös aina muutaman minuutin välein. Lähettäjän pöydän ympärillä kävi kiihkeää kuhinaa, kirjuri piti jonotuslistaa ja lähettäjä hoiti radioliikennettä. Liitimiä leviteltiin auki starttipaikalle ja hinausnarua tuotiin lähtevän pilotin kytkimeen. Hommat hoitui jo edellisten vuosien antamalla rutiinilla.
Toimintaahan kentällä oli joka suunnassa, silmät olisi pitänyt olla selässäkin.

Narunpäähän olikin koko lailla tunkua, joten kahden hinauslinjan jonotuslistalla sai pitää kielen keskellä suuta, ettei oma vuoro mennyt ohitse, mukaan kun yritti myös muitakin, ohi kaikkien listojen.

Nuorempia leiriläisiä kiinnosti enemmän hinausauton tekniset ominaisuudet kuin jo tutuksi tulleet varjoliitimet. Jokainen hinausauto lienee tullut tarkastetuksi, mikähän mahtoi olla poikien mielestä komein auto…?

Kun tuuli ulvoi nurkissa ja sade vihmoi taivaalta, oli aika ruveta tutkimaan pelastusvarjon sisustaa, miten se aukeaa ja kuinka se saadaan takaisin pakettiin.
Siinäpä sitä olikin ihmettelemistä, kuinka se siihen pussiin oikein mahtui.

Säpinää ja touhua riitti koko viikon, yksi porukasta oli rauhallinen mutta valpas vahtikoiramme, Hanskin uskollinen ystävä Osku, joka herkeämättä vartioi, ettei hinausautojemme annettu levätä kuin tankkauksen ajan.

Keskiviikoksi ennustettiin kovaa tuulta ja ukkosta. Ennusteen paikkaansapitävyyden voi tarkastaa kuvasta. Päivästä tulikin koko leirin paras lentopäivä, 135 hinausta ja muutamia matkalentoja.
Hetkittäin sivutuulen vallitessa paistateltiin nahkaa auringossa ja seurattiin Petrin hikoilua liitimen maakäsittelyssä.

Kun kunnon hiki oli saatu pintaan, oli aika lähteä katselemaan Ylivieskan komeita maisemia. Tälläkin kertaa hinauspaineet olivat juuri sopivat, ei jääneet monot lähtökuoppiin.

Moottorilentäjilläkin oli aina välillä pieniä ongelmia, joskus meni jopa sormi suuhun ratkaisua mietittäessä…

Riippuliitimen laskeutuminen sai koko porukan hetkittäin hiljentymään ja seuraamaan tuon vauhdikkaan lentolaitteen huimaa näytöstä.

Linja kaksi, valamis aja…..

Hinaukset hoideltiin kahdella hinauslinjalla ja 1500m köysillä. Hinausautoja oli käytössä kolme, joskus jopa neljäkin, mikä oli kuitenkin jo liikaa.
Joskus sivutuuli sai aikaan tuulen yläpuolisen köyden tippumisen hinauksessa olevan toisen köyden päälle. Eräänä iltana hinausköyden katkeaminen ja 700m pätkän metsään meno aiheutti pitemmän katkoksen hinauksiin. Mutta jo seuraavana päivänä köydenpätkän tuominen kiitotielle onnistui briefingissä annettujen ohjeiden mukaan.
Köyden katkeamisia tapahtui leirin aikana muutamia, ei kuitenkaan liikaa, köysi kun katkesi vain yhdestä kohtaa kerralla.

Hinauskoulutuksesta innostuneelle Eijallekin sauna maistui pölyisessä hinurissa vietetyn päivän jälkeen.

Klasit päähän, karabiinit ojennukseen ja menoksi…

Majoituspaikkana toimi edellisvuosien tapaan Huhmarkallion hiihtostadion.

Telttoja oli enemmän kuin edellisvuosina ja sää suosikin telttailijoita; päivällä kuumaa ja yöllä ukkoskuuroja. Keskimäärin sopivaa.
Tarjolla oli myös jäätelöä, päärynätuutti oli eniten myyty herkku. Jotkut jopa hotkivat niitä. Nam.

Hei, mitäs tässä oikein lukeekaan…
Vee-aa-äl VAL, äm-ee-tee MET, Valtra.
Pentti vasemmalla epäilee kyllä autoa Hiluxiksi…

Viikon lopulla 545 hinauksen ja 9 leiripäivän jälkeen oli aika pakata liidin pussiin ja matkata kohti kotia.

Kiitokset Tuukalle ja Tuulille näistä hyvistä kuvista, ja eväskassista Huhmarin portailla.Seuraavana päivänä alkoikin sitten jo varjoliidon SM-kilpailut, mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina.

Essi, Reijo ja Petri