Kymmenes leiri Ylivieskassa

Ylivieskan liitolentoleiri keräsi tänä vuonna paikalle eri puolilta maata 55 pilottia ja heidän perheen jäseniään. Yhtä riippuliitäjää lukuun ottamatta kaikki muut olivat varjolla lentäjiä. Ylivieska tarjosi jälleen kerran mainiot puitteet viikon pituiselle leirille. Leirillä oli ensimmäistä kertaa käytössä matkalennolle lähteneiden pilottien noutamiseen tarkoitettu hakuauto kuljettajineen. Vain harva pilotti pystyi kuitenkaan hyödyntämään tätä kymmenvuotisjuhlan kunniaksi järjestettyä palvelua ja auton mittarilukema jäikin odotettua alhaisemmaksi, kun matkalentojen määrän leirin lopussa saattoi laskea yhden käden sormilla. Uusia leiriläisiä oli juhlan kunniaksi saapunut paikalle aikaisempia vuosia enemmän vanhojen konkareiden joukkoon. Jokainen leiriläinen saattoi lunastaa itselleen hienolla kymmenennen leirin kunniaksi suunnitellulla logolla varustetun tuben (eräänlaisen päähineen) jota saattoi tuulipussinakin käyttää…

Ensimmäisen kerran leirin historiassa säät eivät olleet suotuisat lentämiseen. Kentän poikki puhaltanut kova puuskittainen tuuli piti pilotit pääosin maassa ja suorastaan poissa kentältä päiväsaikaan lähes koko viikon. Sääennusteet lupasivat ensimmäisenä viikonloppuna viikon puolivälistä eteenpäin lennettävää keliä, mutta ennusteet ovat ennusteita… sade- ja ukkospilviä vyöryi välillä taivaalla sellaisella vauhdilla, että oheistoiminta oli keskeisessä roolissa leirillä.
Ensimmäisenä viikonloppuna tutustuttiin Maakallan saareen, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä mantereelta.  Vielä satamaan tultaessa oli epäselvää lähteekö yhteysalus puskemaan aallokon läpi saareen. Aluksella oli tuulirajana 10 m/s ja tuulen nopeus hipoi tätä. Herkkävatsaisille tunnin venematka suuntaansa ei ollut helpommasta päästä, sillä meno muistutti välillä huvipuiston keikutusta. Muutama leiriläinen vieraili myös Herättäjuhlilla Ylivieskassa ja hankki itselleen ”Odotan noutajaani” t-paidan. Juhlien taivaallisesta annista pääsivät muutkin nauttimaan tuliaisina tuotujen körttipastillien muodossa.

Maakalla

Jo tutuksi tulleiden Kalajoen hiekkasärkkien lisäksi osa tutustui leijasurffaukseen lajin ykköspaikassa Suomessa Lohtajan Vattajanniemellä. Kulttuurinälkäisimmät kävivät Kaustisen kansanmusiikki –juhlilla. Urheilullista oheistoimintaa oli rantalentopallo-ottelu ammattikoulun kentällä sekä lenkkeily ja rullaluistelu Huhmarkallion alueella.
Kovasta tuulesta huolimatta useana päivänä oli liiankin lämmintä ja läheisen louhoksen ”uimaranta” oli suosittu viilentäytymispaikka.

Leija surffausta

Usealla pilotilla kuppilatiima ja oheistoiminnan keksiminen tuli täyteen viikon puolivälissä. Kourallinen sitkeimpiä jaksoi odottaa viimeistä sunnuntaita joka tarjosi kunnon termokeliä, pilven pohjien löytyessä noin 1500 metrin tietämiltä. Leirin ajallisesti pisin, reilun 3 tunnin lento lennettiin silloin. Pisin matkalento, 21 km lennettiin kuitenkin leirin ensimmäisenä lauantaina. Silloin kun kentällä oltiin päivällä, niin aikaisempia vuosia enemmän näki harjoiteltavan aina hyödyllistä maakäsittelyä. Joutilaimmat pitivät kunnon vanhan ajan neppiskisankin parempaa tuulta odotellessa. Lentopäiviä leirillä oli kaikesta huolimatta 7. Useana päivänä kentälle mentiin kuitenkin vasta ilta viiden  jälkeen. Myöhäisin päivän lentotoiminnan aloitusaika oli noin kello 22. Tästä syystä koko leirin hinausten lukumäärä jäi 173 kappaleeseen. Huonoa säätä kuvaa hyvin se seikka, että viime vuoden leirillä lennettiin lähes yhtä monta lentoa yhden ainoan päivän aikana. Kentän peukalon pään kokoiset paarmat jäivät siten aiempia vuosia huomattavasti nälkäisemmiksi. Yksi Suomen ennätys, joskin epävirallinen, leirin aikana kuitenkin tehtiin, tandemlennon lentäjien yhteen laskettu ikä oli 133 vuotta.

Iltalennolla

Leirin perinteitä noudatettiin jälleen pitämällä lettukestit. Lettumestari Spets  hikoili muurikkapannun vierellä ansiokkaat 5 tuntia. Viimeiset herkulliset pitsireunaiset letut ämpärillisestä taikinaa paistettiin puoli kolmen maissa yöllä auringon jo noustessa. Leirin puolivälibileet keräsivät Huhmarin majapaikan ruokailutilan täyteen ihmisiä. Tarjolla oli ”talon puolesta” uusia perunoita, kahta erilaista salaattia, vasta paistettuja patonkeja päällisineen ja kahvit kekseillä jälkkäriksi. Jokainen grillasi oman makunsa mukaiset pihvit ja nautti haluamiaan juomia. Seurojen välinen ”tosimielinen” kilpailu keräsi 10 joukkuetta mittelemään taitojaan. Lajeina olivat kroketti, tikanheitto ja sääskentappo. Suomen urheiluilmailijat (SUI), joka pitää kotikenttänään Kiikalaa voitti kilpailun. Toiseksi sijoittui Etelä-Suomen Varjoliitäjät (ESV) Hyvinkään kentältä ja  kolmanneksi Pitkävuoren liitäjät (PVL) Leivonmäeltä lentopaikalta.

Ilmailuoppia oli liitetty leirin ohjelmaan jälleen. Aktiivisesta lentämisestä oli kokeneen kisapilotin luento. Luennon aiheen voisi tiivistetysti esittää että hallussa oleva siipi ei yllätä lentäjäänsä. Punosten mittaamista harjoiteltiin käytännössä. Välineiksi tarvitaan yleensä liitimen manuaalista löytyvä punoskartta, tarkat silmät, riittävän pitkä mittanauha ja kaveri.  Pelastusvarjon tuulettamisen ja pakkaamisen teki useampikin pilotti. Ensikertalaisille oli kokeneiden pakkaajien neuvot apuna.

Punoksien mittaus

Loppukommentiksi leiritunnelmista säiden suhteen ”Niin… voi tätä Suomen kesää, syö miestä rotan lailla!” Kiitoksia mukavasta leiristä järjestäjille ja mukana kökkijöille.

Teksti: Essi-Noora Jylänki ja Tuuli Salonen
Kuvat: Jyrki Eskola, Marko Kemppainen, Tuukka & Tuuli Salonen ja Vesa Tolppa.