Aamu valkeni pilvettömällä taivaalla, linnut visersi ja auringon lämmön tunsi. Päätös lähteä Ylivieskaan varjoliitämään oli helppo. Pääsin kivasti perille jossa täys rähinä eli hinaukset käynnissä ja porukka ilmassa.
Pilviä ei näkynyt, en jaksanut alkaa tuhlaan energiaa ilmassa vain kentän päällä pyörien. Pilvet alkoi posahdella idässä ja antoi vähän toivoa vähän pidemmälle lennolle, kuitenkaan ne ei saavuttanut kenttää. Tarkastellessa totesin ne kuitenkin olevan ehkä riittävän lähellä jos pilvettömän taivaan näkymättömät nostot mut sinne kantaisi. Sanoin kaverille että 50km pitäis tänään päästä niin se ois superia.
Sanoin hetken päästä että nyt on minun hetkeni ja pian naru kiristyi. Heti aisti että ilmassa elämää oli. Niimpä hinauksesta heti nosteeseen ja pyörimään, huusin kaverille joka oli samoissa koroissa että nyt mennään, mutta kai se oli mumina tuulessa. Ajattelin vaan chillata ilmassa ja pienikin noste kelpaa mulle kiitos:) Niimpä kohta kenttä jäi pieneksi ja kauaksi.
Saviselän kohdalla matkalla Pyhännän suuntaan. Edessä Vähä Lamujärvi ja Iso Lamujärvi.
Itäisiä pilviä kohti tuuli vei. Ajattelin pysytellä tiukasti metsien päällä ja se toimi. Kolmas/neljäs noste vei mut kiinni pilviin ah beibe. Nyt tiedän mistä se nostava polttoaine löytyy vaikka niitä harvassa olikin. Kiire nyt pois piti pitää mielestä:) Nautin tässä ja nyt. Ennen Haapavettä kävin n.300m haukkaamassa kallion päältä nosteen joka vei +1500m korkeemmalle. Siellä tuli kurkiparvi vastaan, ne rääky mulle että meillä on mukavaa, hyvää keliä puskee, moikka ja häipyivät taivaan horisonttiin.
Haapaveden jälkeen keli parani, ja pilvijonoja piti valita. Valitsin tietä pitkin vievä pilvijono. Ohan se makeeta taivaalla valita polku mitä haluaa seurata lentää:) kilometrejä alkoi tulemaan ja myötätuuli painoi mua ihanasti pitkin polkua ja +50km rikki hurraa. Välillä oli vaikeeta, pitkiä siirtymiä ja arpomista mikä mut pelastaa, pelastaa imevältä maalta, kuivuvat pilvet ympärilläni.
Heitin rukouksen ilmaan: pelasta mut haluan 100km:) Ja 90km kohdalla oli korkeutta 1500m ja liuku myötätuuleen keskelle korpea ei kiinnostanut vaan oli pakko luottaa intuitioon ja että tuonne sivutuuleen ja päätien viereen metsähakkuu aukkoon haluan ja se RIITTÄÄ!!
Jännitystä piisasi ja siinä hetkessä, oma maalini vai puulasku. Pääsinkin suht hyvin, luotin siipeeni. Hymy valtasi kasvot ja lasku piti vielä tehdä hakkuuaukolle jossa korkeita hajapuita. Siinä vanhana pylonin kiertäjänä se onnistui ja lasku vastatuuleen kivi/kanto/risukkoon laskuun tien viereen.
Lasku hakkuuaukealle ja mies ok.
Kamat kasaan ja peukalo ylös. Reilu tunti sai olla peukku pystös ja meni ehkä 20 autoa. Kaameeta korpea. “Päätie” Kajaani Kokkola helatorstaina. Ihana pariskunta otti kyytiin, kuski oli Irakilainen 25v ja morsian n.50v johonki sporttiautoon jonne just ja just mahtu lentoreppuni. Onnekseni ne oli menossa Nivalan ohi josta kaveri pelasti mut ja pääsin takaisin kentältä hakemaan autoni. Seikkailu sinen taivaalla on arvaamaton, se on parasta elämystä ja selviytymistä itsensä kanssa. Kiitos säänhaltija.
http://www.xcontest.org/finland/lennot/tiedot:TTT/5.05.2016/10:54
teksti ja kuvat: Tero Tikkanen