Ensimmäisessä Briefingissä nähtiin, että 10% ylibookkaus oli onnistunut valinta. Peruutusten jälkeen osallistujamääräksi jäi vielä tasan 20. Tuuli oli kohtalaisen voimakasta ja suuntakin lähes poikittain kiitotielle. Briefingiä siirrettiin vielä pariin otteeseen ja viimein tuulen hieman heikettyä lähtölinja aukesi klo 15.40. Tehtävä 28.9km myötätuuleen Leppiperälle. Antti pääsi heti ensimmäisellä hinauksella ylös pilvenpohjiin ja matkalle. Hetkittäin tuuli puhalteli vielä puuskissa mittariin 5-6m/s lukemia, mutta mittarin epäiltiin näyttävän alakanttiin. Osa kilpailijoista siirtyi odotukseen, mutta hinauksiakin otettiin harvakseltaan ja aina joku pääsi matkallekkin. Vajaata puoltatuntia ennen startin sulkeutumista tuuli heikkeni huomattavasti ja lähes kaikki loputkin huusivat itsensä jonoon. Paitsi Rämön Kari, joka oli rullannut jo liitimensä pussiin. Antti lensi ainoana maaliin ja vain viisi muuta kilpailijaa sai lennettyä mainittavia matkoja, toisten tipuskellessa lähipelloille. Uusista tulokkaista Sami Laurinen ja Kimmo Karjalainen suoriutuivat hienosti kuuden parhaan joukkoon.
Startti suljettiin klo 17.30 ja alkoi gepsien keräily kilpailijoilta. Riitta kokoili hakuautolla viimeiset lentäjät peltojen reunoilta ja tuloslaskenta askarteli jo Huhmarin ilmastoidussa kisatoimistossa.
Sääennuste lupasi sunnuntaiksi heikompaa tuulta
Antti oli pois sunnuntaina kisasta työesteitten takia ja antoi näin sopivasti tasoitusta muille. Aamupäivällä taivas oli tummapohjaisten pilvien peitossa ja hetkittäin ripisteli vähän vettäkin. Puoliltapäivin kuitenkin taivaalla näkyi jo pieniä reikiä pilvipeitteessä. Tehtävä 23.6km Nivalan taakse Haapaperälle, sivumyötäiseen tuuleen. Startti aukeni 14.30 ja keli parani kokoajan eikä tuulikaan yltynyt liiaksi. Useita kilpailijoita pääsi pilvijonon pohjaan ja joista viisi lensi maaliin. Puolet kisailijoista jäi taas alle 6km:n.
Lopputulokset:
1. Marko Leino
2. Sami Laurinen
3. Antti Jutila
Ylivieska | 13.7.2002 | – | 14.7.2002 | ||||
Nimi | Kerho | Liidin | Tilanne | 1.päivä | 2.päivä | ||
1 | Leino Marko | SRPG | 664 Apco Baghera | 1102 | 646 | 456 | |
2 | Laurinen Sami | SIY | 659 Gradient Onyx | 977 | 671 | 306 | |
3 | Jutila Antti | KAIK | 770 Ozone Octane | 903 | 903 | ||
4 | Makkonen Jouni | SIY | 880 Gradient Avax RS | 843 | 41 | 802 | |
5 | Pousi Mika | PVL | 747 Firebird Booster | 795 | 53 | 742 | |
6 | Seppi Harri | HVS | 778 Apco Simba | 775 | 311 | 464 | |
7 | Hyvärinen Samuli | SVK | 738 Swing Astral 3 | 757 | 44 | 713 | |
8 | Rahko Eero | KAIK | 863 Airwave Sport | 750 | 78 | 672 | |
9 | Rämö Kari | PVL | 862 Gin Oasis | 713 | 713 | ||
10 | Rikkonen Ari | SRPG | 901 Ozone Octane | 471 | 455 | 16 | |
11 | Karjalainen Kimmo | SKFT | 871 Swing Astral 3 | 447 | 395 | 52 | |
12 | Blomberg Jony | SRPG | 894 Gin Nomad | 433 | 28 | 405 | |
13 | Kytökorpi Iikka | KAIK | 661 Firebied Matrix | 312 | 100 | 212 | |
14 | Takanen Taina | SIY | 882 Gradien Bliss | 157 | 110 | 47 | |
15 | Kotila Reijo | KAIK | 598 Airea Shape | 113 | 66 | 47 | |
16 | Saalasti Juha | KSV | 495 Apco Futura | 83 | 3 | 80 | |
17 | Tolppa Vesa | JRL | 701 Firebird Matrix | 78 | 78 | ||
18 | Kuosa Kari | SIY | 623 Gradient Topas | 64 | 31 | 33 | |
19 | Rantala Petri | EPVL | 852 Apco Simba | 31 | 31 | ||
20 | Alaraudanjoki Esa | HVS | 686 Firebird Booster |